Kolmen sukupolven Tuoppi

A-vene Ali-Baba täyttää 80 vuotta

A-vene ”Ali-Baba” syöksähtää myötäaaltoa alas. Se surffaa! Tuulta on reilusti yli kymmenen metriä sekunnissa. On meneillään surullisen kuuluisa vuoden 1993 Viaporin Tuoppi, jossa mastoja katkeili ja veneitä ajautui rantakallioille. Vauhti kaivaa veneen rungon parrasta myöten aaltoon, joka pirstoutuu helmeileväksi kuohuksi sivukansille. Melkein 11-metrinen mahonkirunko värisee ja soi kuin mandoliini. Keula puskee seuraavaan aaltoon ja tunkeutuu siihen, vesi nousee aivan keulan tasalle. Nouseeko keula vai painuuko se aaltoon? Keulan muodon kantavuus alkaa nostaa venettä, ja aallon huipulta vain muutamia pärskeitä lentää keulakannelle.

Yllä olevassa katkelmassa, jonka kirjoitin vuonna 1995, tiivistyy tunteeni veneeseemme Ali-Babaan, jonka olemme omistaneet jo vuodesta 1991.

Vuoden 2021 Tuoppiin päätimme osallistua kolmen sukupolven voimin, viettäähän vuonna 1941 rakennettu veneemme pyöreitä 80-vuotissynttäreitä.

Olemme vuosien 1990-2021 aikana tehneet ja teettäneet Ali-Babaan lukuisia remontteja ja peruskorjauksia. Yhtenä kannustimena on ollut ajatus pitää vene siinä kunnossa, että se kestää seuraaville sukupolville.

Miksi on kannattanut sijoittaa niin paljon resursseja veneeseen, joka on aikoinaan rakennettu ajatuksella, että ei sen tarvitse kestää useamman sukupolven ajan?

Tähän kysymykseen ei ole vain yhtä pätevää vastausta. Tuon seuraavaksi esiin muutamia seikkoja, jotka ovat saaneet meidät panostamaan Ali-Babaan summia, joita emme koskaan saisi takaisin, jos nyt myisimme veneen.

1. Erikoisluokka A eli A-veneluokka on ainutlaatuinen, se on oikeastaan Hain kanssa ainoa puhtaasti suomalainen luokka. Luokan historiaan kytkeytyy merkittävä määrä suomalaisen kilpapurjehduksen merkkihenkilöitä. Käytännössä lähes kaikki suomalaiset kilpapurjehtijat, joilla oli kytköksiä muun muassa kuutosluokkaan, omistivat tai purjehtivat A-veneillä.

2. Ali-Baban on suunnitellut suomalaisen venesuunnittelun ehdoton kärkinimi: Gösta Kyntzell.

3. Vene on rakennettu Wileniuksen veistämöllä Porvoossa, josta laskettiin vesille kilpapursien eliittiä.

4. Ali-Baban historiaan liittyvät monen suomalaiset talouden ja kulttuurin vaikuttajat. Veneen voidaan ajatella sisältävän aineetonta kulttuurista lisäarvoa.

5. Ymmärrys siitä, että tällaisen veneen omistajan velvollisuus on säilyttää vene tuleville sukupolville. (Myös joskus jälkipolvien ollessa eri mieltä.)

6. Kiintyminen ylpeyttä tuntien veneeseen, joka purjehtii hyvin.

HISTORIAA

”Ali-Baba” syntyi Gösta Kyntzellin piirustuspöydältä. Kyntzell antoi veneen rungolle muodon, joka on nopea purjehtia, ja joka elää täydellisessä sopusoinnussa rannikkomme aallokon kanssa. Kyntzell oli yksi tuotteliaimmista suomalaisista suunnittelijoista ja hän myös purjehti itse kilpaa suunnittelemillaan veneillä. Hän suunnitteli vuosien saatossa muun muassa saaristoristeilijöitä, kakskakkosia, vitosia, viisvitosia, kutosia ja A-veneitä.

A-veneen luokkasääntö virallistettiin vuonna 1935 ja ensimmäinen vene rakennettiin seuraavaksi kesäksi. Kaiken kaikkiaan A-veneitä rakennettiin Suomessa 28 kappaletta. Sääntö luotiin Suomen Purjehtijaliiton aloitteesta, ajatuksena oli synnyttää rakennuskustannuksiltaan selkeästi kutosia edullisempi kilpaluokka, joka soveltuisi myös matkapurjehdukseen. A-veneet ovat konstruktioveneitä ja ne on säännössä määrätystä kajuutasta ja makuupaikoista huolimatta rakennettu kilpakäyttöön. Ne tehtiin kutosten tavoin mahdollisimman keveiksi.

Kuva: Pyry Klippi
Kuva: Pyry Klippi

Ensimmäisenä valmistunut ”Ingeborg” rakennettiin vuonna 1936 ja viimeinen suomalainen  A-vene ”Elise” vuonna 1952. Keskeisiä suunnittelijoita olivat Gösta Kyntzell ja Birger Slotte. Luokka oli nimenomaan suomalainen (luokan nimenä käytetään usein muotoa Finsk särklass A), mutta myös Ruotsissa rakennettiin muutamia veneitä.

A-vene oli vetovoimainen luokka. Hyvin monet sen ajan huomattavat purjehtijat siirtyivätkin A-veneisiin. Kilpailutoiminta oli vilkasta ja veneillä purjehdittiin ahkerasti.

A-vene oli tärkeä luokka erityisesti 1930-40 -luvuilla. Helsingfors Segelklubb perusti A-venepokaalin vuosikokouksessaan  marraskuussa vuonna 1938. Myöskin Suomenkielinen Pursiseura perusti uudelle luokalle oman palkinnon vuonna 1939.  Kilpailutoiminta oli vilkasta, ja monet tunnetut suunnittelijat ja purjehtijat olivat mukana vaikuttamassa luokan kehittymiseen. A-veneen asema kiinnostavana kilpailuluokkana pyrittiin säilyttämään, ja siksi sääntöä uudistettiin vuonna 1952. Muun muassa purjepinta-alaa kasvatettiin ja syväystä lisättiin. Sääntöuudistus ei kuitenkaan tuottanut toivottua tulosta. Useimpien vanhojen veneiden takiloihin tehtiin sallitut muutokset, mutta uuteen sääntöön ei rakennettu kuin yksi uusi vene, ”Elise”, joka komeilikin vuosina 1952-53 tuloslistojen kärjessä.

MATKAVENEILYN YLELLISYYTTÄ

A-vene Ali-Baba oli herrasväen vene. Sen hinta tämän päivän kurssiin muutettuna oli noin 23 500 euroa + purjeet. Tällä summalla sai veneen, jossa oli makuupaikat neljälle. Useimpien veneiden käyttötarkoitus oli kilpapurjehdus ja regatat olivat pääosin etelärannikolla. Kilpailusta toiseen oli useimmiten ainakin yhden päivämatkan purjehdus.

Asuminen ja eläminen A-veneessä oli mahdollista, vaikkakin verrattuna nykyisiin matkaveneisiin huomattavasti askeettisempaa. Useimmissa veneissä kajuutan sisustus oli samankaltainen ja se kertoi uudenlaisesta ajattelusta, jonka mukaan myös kilpaveneessä matkustusmukavuus otettiin huomioon. Avotilan penkkien alle tehtiin veneen molemmille puolille pistopunkat. Näin saatiin hyvät nukkumapaikat kahdelle ilman, että niitä tarvitsi sijoittaa matalan keulakannen alle. Kajuuttaan sijoitettiin molemmille puolille pienet kaapistot, joista toisessa oli yksiliekkinen keitin. Kaapistojen keulan puolella oli niin ikään nukkumapaikat kahdelle. Korkeus teki mahdolliseksi istua mukavasti.

Koska masto seisoi kannella, sisällä oli tilavamman tuntuista kuin maston tullessa kannesta läpi emäpuun päälle. Myöskin kilpailtaessa oli keulagastin helpompi toimia purjeiden kanssa, kun kulku keulaluukulle oli esteetön. Esimerkiksi ”Ali-Babassa” on kannen alla maston kohdalla kolme jykevää tammipalkkia, jotka on tuettu veneen kyljen paksumpiin kaariin metallisilla kauniisti muotoilluilla tukirakenteilla.


Kuva: Yrjö Klippi

A-veneiden omistajat panostivat paitsi kilpailemiseen, myös asumiseen ja laadukkaaseen elämiseen veneissään; niihin saatettiin jopa teettää omat astiastot. Veneiden historiaan liittyvästä arvostuksesta kertoo meille vaimoni Anun kanssa saama yllättävä puhelu:

-Päivää. Teillähän on nykyään ”Ali-Baba”? Me omistimme ”Ali-Baban” aikanaan. Järjestelimme isäni kuoleman jälkeen kesäpaikassamme vintillä olleita isäni tavaroita, ja löysimme ”Ali-Baban” alkuperäiset astiat.
-Voisiko niitä mahdollisesti saada katsoa, jotta voisimme teettää niiden mukaan samanlaiset?
-Olemme kyllä ajatelleet, että saatte ne. Ne kuuluvat veneelle.


Ykä Klippi pojantyttärensä kanssa Ali-Baballa, kuva: Pyry Klippi


ALI-BABAN KAUPPAKIRJA VUODELTA 1941

Allekirjoittanut Ludvig Wilenius sitoutuu täten siihen, että insinööri Gösta Kyntzell rakentaa ja toimittaa Erikoisluokka A veneen heinäkuun 1.1941 mennessä. Vene rakennetaan pääosin yhdenmukaiseksi Inga Lill XXX kanssa mahongista, emäpuu ja steevit tammesta ja lyijykölillä. Kaaret tehdään tammesta, kansi-palkit kuusesta sekä kansi Oregon männystä kapeina rimoina ja saumat kitattuina. Penkit, turkit, kajuutan sivut, kaapit, ja luukut mahonkia. Materiaalien dimensiot luokan vaatimusten mukaisesti, masto kuusesta. Kaikki kannen helat kromattua messinkiä sekä rikin helat ja taotut osat galvanisoitua terästä. Seisova ja juokseva riki priima vaijeria
ja köysistöä, blokeissa patenttilevyt. Vene lakataan ja maalataan huolellisesti tilaajan toivoman värisävyn mukaan. Veneen mukana toimitetaan seuraava varustus: ankkuri köysineen, hinausköysi, 2 kiinnitysköyttä, airot, puoshaka, pumppu, pytsi, svaabeli, levankiharja, 4 fendaria, 1 pelastusrengas, 3 pelastusliiviä, 3 lyhtyä, kompassi, 4 patjaa ja mahonkijolla.
Vene toimitetaan Helsinkiin hintaan mk 90 000, josta tilauksen yhteydessä maksetaan mk 30 000, mk 30 000 kun se on kansivalmis, sekä loppu toimituksen yhteydessä.
Vene on varattu vapaaherra G. W. Wredelle, Helsingistä. Veneen tulee olla palovakuutettu rakennusaikana.

Porvoo, huhtikuun 1, 1941

Mk 30 000:- (kolmekymmentatuhatta) kuitataan täten saaduksi.
L. Wilenius


Mielenkiintoinen vertailu veneen hinnan ja palkkatason mukaan kertoo, että vuonna 1941 teollisuudessa työskennelty henkilö ansaitsi vuodessa noin 30 000 markkaa.
Veneen ostoon hän olisi tarvinnut kolmen vuoden palkat. Vuonna 2020 suomalaisten keskipalkka oli noin 3 000 euroa. Veneen ostoon hän tarvitsisi noin kahdeksan kuukauden palkan.

Vuoden 1941 rahamäärä 90 000 markkaa vastaava rahamäärä vuonna 2020 oli 23 500 euroa.



Blogin on kirjoittanut Yrjö Klippi, Suomenlinnan Pursiseuran kunniakommodori, kirjailija, lehtimies ja puuveneilijä henkeen ja vereen


Lähteet: Puuvene-lehtiä, Purjehtivat Klassikot, Puuvene Suomessa, Purjehdus Suomessa, Erikoisluokka A