Kilpailun järjestäjä Suomenlinnan Pursiseura aloittaa yhteistyön John Nurmisen Säätiön kanssa Itämeren hyväksi

Euroopan suurin puisten purjeveneiden kilpailu Viaporin Tuoppi purjehditaan 15.8.2020. ”Itse kilpailussa venekunnat purjehtivat omissa veneissään, mikä ei aiheuta kilpailun järjestämisen näkökulmasta juuri muutoksia näin poikkeusoloissakaan”, Viaporin Tuopin kilpailupäällikkö Tarja Tervo sanoo. 

Viaporin Tuoppiin on osallistunut vuosittain 150-200 klassista purjevenettä, joissa on 2-8 hengen miehistöt. Veneet ovat kokoontuneet kilpailun jälkeen järjestäjäseuran Suomenlinnan Pursiseuran kotisatamaan. Rannassa ilo on ollut ylimmillään ja jopa parisataa henkeä on nauttinut samaan aikaan löylyistä Merisotakoulun saunalla.

”Rantatapahtuman osalta pidämme loppuun asti avoinna useita vaihtoehtoja. Meillä on tavoitteena järjestää vähintään kilpailu vesillä, mutta kaikkein mieluiten pitää koko tapahtuma samanlaisena kuin ennenkin. Katsotaan lähempänä mikä on lopullinen ohjelma”, Viaporin Tuopin järjestelyistä vastaava Johanna Bruun kertoo.

Suomenlinnan Pursiseura ja John Nurmisen Säätiö yhteistyöhön
Suomenlinnan Pursiseura aloittaa yhteistyön John Nurmisen Säätiön kanssa Itämeren hyväksi. Yhteistyö näkyy erityisesti Viaporin Tuopin viestinnässä ja markkinoinnissa. Viaporin Tuopille on avattu puhdasmeri.fi-sivustolle Tiimi, jossa venekunnat voivat pelastaa palan Itämerta ja sen kulttuuriperintöä.

”Ympäristö kaipaa huolenpitoamme oli kyse sitten ilmasta tai vedestä. Itämeren tilanne on hälyttävä. Suomenlinnan Pursiseuran yksi tehtävä on edistää puuvenekulttuurin säilymistä. Haluamme jättää seuraaville sukupolville paitsi klassiset puuveneet ja niillä purjehtimisen kulttuurisen pääoman, myös elävän puhtaan Itämeren. Siksi haastamme nyt kaikki merta rakastavat tukemaan John Nurmisen Säätiön työtä Itämeren hyväksi”, Suomenlinnan Pursiseuran kommodori Ari Bungers sanoo.

John Nurmisen Säätiön Puhdas Itämeri -hankkeissa parannetaan Itämeren tilaa vähentämällä mereen kohdistuvaa kuormitusta ja ympäristöriskejä. Säätiö on käynnistänyt lähes 40 Puhdas Itämeri -hanketta, joista 25 on saatu valmiiksi. Säätiö on myös palkittu tiedon välittäjä ja merellisen kulttuurisisällön tuottaja.

“Toivotamme Viaporin Tuopin tervetulleeksi Itämeren pelastusjoukkoihimme! Voimme tämän yhteistyön avulla levittää tärkeää sanomaa Itämeren suojelusta sekä meren arvokkaasta kulttuuriperinnöstä entistä laajemmalle yleisölle”, säätiön toimitusjohtaja Annamari Arrakoski-Engardt sanoo.

Ilmoittautuminen Viaporin Tuoppiin avataan 1.7.2020.